tiistai 3. huhtikuuta 2012

KOSIOMATKALLA

Kävimme tutustumassa Maxiin juoksujen 9. päivänä Hollolassa. Pariskunta viihtyi hyvin kahdestaan ja yhteinen sävel taisi löytyä.
Juoksujen päivät 11-13 vietimme luonnon rauhassa Maxin kotona. Meillä kaikilla oli niin mukavaa, tosin itse asiaan ei oikein päästy. Max nousi muutaman kerran selkään mutta oli kovin häiriöherkkä. Ei tainnut päivät olla ihan kohdallaan.
Siirryimme lopulta Max mukanamme kesämökille Rantasalmelle ja juoksupäivät 14 ja 15 oli hyvin samanlaisia kun edeltävät. Tosin pariskunta oli hieman vapautuneempi mielestäni.
Sitten alkoi tapahtua kuin salama kirkkaalta taivaalta. Juoksupäivät 16-18 olivat hyvin aktiivisia. Max astui hyvin tehokkaasti ja Kaikukin oli hyvin hommassa mukana. Pariskunta ei koko kosiomatkan aikana jääneet nalkkiin. Onneksi olen jo vuosia sitten oppinut ettei tiineyteen tarvita nalkkia!
Maxi palautui kotiin hyvin väsyneenä. Luulen että nukutti hyvin, koska täällä ainakin uinuttiin ruususen unta.
Nyt odotellaan kuukauden päivät ennen kuin tiedetään tuleeko meille pieniä Maxeja ja Kaikuja <3




1 kommentti:

  1. Pariskunta tekisi taatusti niin terveitä ja kivoja pentusia :) Varpaatkin ristissä, että jotain tulosta tuli, sittenkin.

    VastaaPoista