lauantai 28. huhtikuuta 2012

KORJAUS MAXIN ESITTELYYN

Sain tänään tarkempaa tietoa Maxin edellisestä pentueesta. Pennut ovat siis syntyneet kuolleena. Eviran tutkimuksessa ei ole löytynyt mitään virus tms syytä menehtymiseen. Pennut olivat kuolleet hukkumalla sikiönesteeseen jonkin komplikaation seurauksena.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

KAIKUN ULTRA

Ei korvia, ei korvia ei edes hännäntypykkää näkynyt ultrassa. Jäivät pentuehaaveet tältä erää. Aion kokeilla samaista yhdistelmää vielä uudestaan. Kiitos kaikille tsempanneille!

tiistai 3. huhtikuuta 2012

KOSIOMATKALLA

Kävimme tutustumassa Maxiin juoksujen 9. päivänä Hollolassa. Pariskunta viihtyi hyvin kahdestaan ja yhteinen sävel taisi löytyä.
Juoksujen päivät 11-13 vietimme luonnon rauhassa Maxin kotona. Meillä kaikilla oli niin mukavaa, tosin itse asiaan ei oikein päästy. Max nousi muutaman kerran selkään mutta oli kovin häiriöherkkä. Ei tainnut päivät olla ihan kohdallaan.
Siirryimme lopulta Max mukanamme kesämökille Rantasalmelle ja juoksupäivät 14 ja 15 oli hyvin samanlaisia kun edeltävät. Tosin pariskunta oli hieman vapautuneempi mielestäni.
Sitten alkoi tapahtua kuin salama kirkkaalta taivaalta. Juoksupäivät 16-18 olivat hyvin aktiivisia. Max astui hyvin tehokkaasti ja Kaikukin oli hyvin hommassa mukana. Pariskunta ei koko kosiomatkan aikana jääneet nalkkiin. Onneksi olen jo vuosia sitten oppinut ettei tiineyteen tarvita nalkkia!
Maxi palautui kotiin hyvin väsyneenä. Luulen että nukutti hyvin, koska täällä ainakin uinuttiin ruususen unta.
Nyt odotellaan kuukauden päivät ennen kuin tiedetään tuleeko meille pieniä Maxeja ja Kaikuja <3




WAUHTIWELHON B-MAX

Kaikun sulhaseksi valikoitui loppuvahvametreillä tänä vuonna 5-vuotta täyttävä Max. Suvultaan Max käy Kaikulle erittäinhyvin. Max on astunut aikaisemmin yhden nartun, mutta pennut syntyivät kuolleena. Sen tyyneyttä huokuva nuoren uroksen olemus sai minut vaikuttumaan oikeasta valinnasta,

Max asustaa nelihenkisen perheen kotikoirana Laitilan Kartanon mailla Hollolassa. Perheen koti on saaressa omassa rauhassa, kaukana muusta vakituisesta asutuksesta. Maxin arkeen kuuluu pitkät lenkit ja omasta reviiristä huolehtiminen. Illalla on mukava nauttia perheen jakamattomasta huomiosta.

Luonteeltaan Max on rauhallinen ja iloinen. Hyvin huomaamaton ja sopeutuva koira myös vieraan mukana. Max piippaa hieman turhautuessaan ja siltä paljon intoa muita koirakavereita kohtaan, joskus vähän liikaakin emännän Ritvan mukaan. Maxin luonne tasapainottaa hyvin Kaikun vilkkautta ja vajaata hermorakennetta.

Ulkomuodoltaan Max on tasapainoinen ja rotutyypiltään erinomainen. Kokonaisprofiili on silmää miellyttävä. Sillä on vahva luusto ja runko. Sen eturinta on ikäisekseen hyvin kehittynyt. Hyväilmeinen uroksen pää, jossa kaunis profiili. Silmät ovat tummat. Häntä lähes optimi.

Maxin suku ja terveystiedot