sunnuntai 3. kesäkuuta 2007

Kuuran luonnetesti

Tinttaraisen Kuurankukka kävi luonnetestissä Kuopiossa 3.6.2007. Tuomareina toimivat Jorma Kerkkä ja Hannu Pitkänen. Luonnetestin järjesti Pohjois-Savon Rottweilerkerho.

Ote lapinporokoiran voimassa olevasta jalostuksen tavoiteohjelmasta: "Lapinporokoiran toimintakyky on kohtuullinen. Terävyys pieni eli koira tarvitsee paljon ärsytystä ennen kuin reagoi aggressiivisesti. Jäljellejäävää hyökkäyshalua ei saa esiintyä. Puolustushalu on kohtuullinen, mutta hillitty tai pieni. Lapinporokoira on luonteeltaan tasapainoinen, ei hermostunut eikä levoton ja hallitsee hermonsa hyvin. Temperamentti on kohtuullisen vilkas tai vilkas. Koira on työtehtävää suorittaessaan kohtuullisen kova ja ihmistä kohtaan nöyrä. Koiran tulee olla laukauspeloton. Turha rähjääminen ei ole toivottavaa."

Eihän se Kuura aivan tyypillinen lapinporokoira arvioinnin mukaan. Se on erittäin hyvä harrastus- ja kotikoira paikallaan. Kuuran loppupisteet ovat huimat 225 pistettä ja tämä oli päivän korkein pistemäärä. Alla on arvostelun osa-alueet eriteltyinä. Suluissa oleva on lapinporokoiran tavoiteohjelmasta (Mikäli sulkuja ei ole Kuuran suoritus on tavoiteohjelman mukainen)) Itse olen erittäin tyytyväinen tasapainoiseen hermorakenteeseen.



TOIMINTAKYKY +2 (+1) hyvä
TERÄVYYS +3 (+1) kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
PUOLUSTUSHALU +3 (tai +1) kohtuullinen, hillitty
TAISTELUHALU +2 (?) kohtuullinen
HERMORAKENNE +2 tasapainoinen
TEMPERAMENTTI +2 (tai +3) kohtuullisen vilkas
KOVUUS +3 kohtuullisen kova
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS +3 hyväntahtoinen, luokseenpäästävä, avoin
LAUKAUSPELOTTOMUUS +++ laukaisuvarma