keskiviikko 7. elokuuta 2013

SIVUT TAUOLLA

Kennelin toiminta ja samalla tämän blogin päivitys on tauolla toistaiseksi.

PITÄKÄÄ TOISISTANNE HUOLTA!

RASKAS ELÄMÄNMUUTOS


SINÄ RAKASTIT MINUA OIKEASTI NIINKUIN MINÄKIN SINUA

Kun olkapäällä istuu epätoivo,
sydän pakahtuu ikävästä. 
On tehtävä jotain sellaistajota ei koskaan pitänyt tapahtua.
Huoli siitä miten sinun käy kun minä en voi auttaa.
Toivon että joku muu voi antaa sinulle puuttuvan palasen. 
Elämäni raskain päätös, luopumisen tuska ennen aikojaan.
Toivon että joskus itsekin pystyn sen ymmärtämään. 
Toivon että sinulla on hyvä näin.
Rakas Kaiku Kanki Kaikkonen

-Reetta


Myyty heinäkuussa 2013.
Om. Mira J. Tenhunen ja Suvi Tenho

 *********************************************************************************

Tämän yhdistelmän suunnittelua ja toteuttamista seurasin erittäin antaumuksella. olihan isänä Kuuran poika ja emänä hyvin tuntemani Násti. Kesäkuisena päivänä syntyi keisarinleikkauksella Taikurummun D-pennut, 3 urosta ja 2 narttua. Onneksi kuitenkin useiden narttuvarauksien joukosta. se silmää miellyttävämpi narttu, päätyi minulle Kuura-mummon kaveriksi. Näin ostin sokkona pennun vain suvun ja muiden kertoman perusteella. Tuskin näin tulee enää koskaan tapahtumaan.

Pentu toimitettiin kotiovelle ja siitä alkoi meidän Diivan Tarina.
Saanko esitellä Kaiku Kanki Kaikkonen


lapinporokoiranarttu FI34683/09
TAIKARUMMUN DIIVAN TARINA

väri: musta merkein

synt. 6.6.I2009

Isä: FIN MVA BH Tinttaraisen Kasmatti

 (Tiggal Joiku-Ropi x Tinttaraisen Kuurankukka)
Emä: FI MVA Taikarummun Boheeminoita 
(Saga Polaris Nostalgia x Hagassessan Anis Aniara)
TERVEYS


Silmäpeilaukset:
22.3.2012 J1 (terveet)
Lonkat: B/B
Kyynärät: 0/0
Polvet 0/0











MIELEENPAINUNUTTA
Paras näyttelytulos Kotka ER 18.6.2011
Tuomari Outi Piisi-Putta
AVO EH

SISARUKSET

uros FI MVA Taikarummun Diivan Kertomus

uros Taikarummun Diivan Loru
uros Taikrummun Diivan Riimi
narttu Taikarummun Diivan Runo